Rahtivakuutus

Tavaroiden kansainvälisessä kaupassa vakuutus on tärkeä osa tavaroiden kuljetusta. Tavaroisiin kohdistuu sekä tavanomaisia että poikkeuksellisia riskejä. Tavanomaiset riskit liittyvät tavaroiden käsittelyyn, varastointiin, lastaamiseen tai kuljetukseen, kun taas poikkeuksellisia riskejä voivat olla mellakat, lakot, terrorismi jne.

Vakuutusasiakirjat ovat tärkeitä tullauksen kannalta. Seuraavassa jaksossa annetaan tarkempia tietoja erityyppisistä vakuutusasiakirjoista kuljetustyypistä riippuen.

Rahtivakuutus on sopimus, joka suojaa tavaroita vakuutuksen kattaman riskin aiheuttamilta menetyksiltä tai vahingoilta. Vakuutuslasku vaaditaan yleensä tulliselvitykseen vain, jos asiaankuuluvat tiedot eivät näy kauppalaskussa.

Rahtivakuutuksen ja rahdinkuljettajan vastuuvakuutuksen välillä on ero. Rahtivakuutuksella katetut riskit ja sopimuksen kiinteä korvaus ovat viejäyrityksen tai yksityishenkilön vastuulla.

Rahdinkuljettajan vastuuvakuutukseen sovelletaan sen sijaan eri sääntöjä. Kuljetusvälineestä riippuen korvausta rajoittaa tavaran paino ja arvo.

Rahdinkuljettajan korvausvastuun tavanomainen soveltamisala määritellään seuraavissa kansainvälisissä yleissopimuksissa.

Maantiekuljetukset

Maanteiden kansainvälistä tavaraliikennettä säännellään Genevessä vuonna 1956 allekirjoitetulla yleissopimuksella tavaran kansainvälisestä tiekuljetuksesta tehdystä sopimuksesta (CMR-yleissopimus).

Tämän yleissopimuksen mukaan maanteiden tavaraliikenteen harjoittajat eivät ole vastuussa tavaroiden katoamisesta tai vahingoittumisesta, jos ne voivat osoittaa, että menetys tai vahinko on aiheutunut:

• tavaran oma vika (omat viat)
• ylivoimainen este (ennakoimattomat olosuhteet)
• kuormaajan tai vastaanottajan virhe.

Tieliikenteen korvauksista ei ole annettu Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Rautatieliikenteen harjoittajat

Kansainvälisiä rautatiekuljetuksia säännellään Bernissä vuonna 1980 allekirjoitetulla rautatiekuljetuksia koskevalla yleissopimuksella (CIM-yleissopimus).

Rautatieyritykset eivät ole vastuussa tavaroiden katoamisesta tai vahingoittumisesta, jos ne voivat osoittaa, että menetys tai vahinko on aiheutunut:

• tavaran oma vika (omat viat)
• ylivoimainen este
• lähettäjän tai vastaanottajan virhe.

Tällä hetkellä ei ole olemassa Euroopan unionin sääntöjä korvauksista. Se on yleensä rajoitettu enimmäismäärään menetettyä tai vahingoittunutta bruttokiloa kohti. Useimmissa tapauksissa yritykset eivät kuitenkaan todennäköisesti saa mitään lähellä tavaroidensa arvoa.

Laivayhtiöt

Vuoden 1968 kansainvälisessä konossementtiyleissopimuksessa, joka tunnetaan paremmin nimellä ”Haagin säännöt” tai ”Brysselin yleissopimus”, vahvistetaan varustamojen vastuu tavaroiden kansainvälisessä kuljetuksessa.

Varustamot eivät ole vastuussa tavaroiden katoamisesta tai vahingoittumisesta, jos ne voivat osoittaa, että menetys tai vahinko on aiheutunut:

• tavaran omat viat ja painon aleneminen kuljetuksen aikana
• miehistön tekemä merenkulullinen virhe
• tulipalo
• merikelvoton alus
• ylivoimainen este
• lakko tai työsulku
• a kuormaajan puolelta
• aluksella olevat piilevät viat, joita ei voitu havaita perusteellisessa tarkastuksessa
• yritykset pelastaa ihmishenkiä tai tavaroita merellä.

Tällä hetkellä Euroopan unionin tasolla ei ole yhdenmukaistettu korvauksia, jotka yleensä rajoittuvat tiettyyn määrään menetettyä tai vahingoittunutta tavarakiloa kohti. Tämä järjestelmä aiheuttaa samoja ongelmia kuin rautatieonnettomuudet. viejä menettää todennäköisesti suuren osan tavaroiden arvosta.

Lentoliikenteen harjoittajat

Vuoden 1929 Varsovan yleissopimuksessa ja vuoden 1975 Montrealin yleissopimuksessa määrätään, että lentoliikenteen harjoittajat eivät ole vastuussa tavaroiden katoamisesta tai vahingoittumisesta, jos ne voivat osoittaa, että

• liikenteenharjoittaja ja sen edustajat ovat toteuttaneet kaikki tarvittavat toimenpiteet vahingon välttämiseksi tai tällaisten toimenpiteiden toteuttaminen on ollut mahdotonta (ylivoimainen este);
• vahinko on aiheutunut luotsaus- tai navigointivirheestä;
• kantaja on aiheuttanut vahingon tai myötävaikuttanut siihen.

Vahingon kärsineelle maksettavalle korvaukselle ei ole olemassa Euroopan unionin normia. Korvaus on yleensä rajoitettu kiinteään määrään vahingoittuneen tai kadonneen tavaran bruttokilogrammaa kohti.

Lentoliikenteen harjoittajat voivat tehdä erityisiä varauksia ottaessaan vastaan rahtia. Varaumat kirjataan lentorahtikirjaan (AWB), ja niitä käytetään todisteina. Lentoyhtiöt kuitenkin yleensä hylkäävät epäilyttävät paketit tai paketit, jotka eivät vastaa AWB:tä.